Työturvallisuuslaki, vastuut ja velvollisuudet

Työturvallisuuslain (738/2002) 8 § asettaa työnantajalle yleisen huolehtimisvelvollisuuden: työnantajan on huolehdittava työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä. Velvollisuus on jatkuva, ei kertaluonteinen. Se tarkoittaa, että vaarat on tunnistettava ennakolta, poistettava jos mahdollista ja arvioitava niiden merkitys silloin, kun niitä ei voi poistaa.

Huolehtimisvelvollisuus ei siirry alihankkijalle eikä työntekijälle sillä, että asiasta on ohjeistettu. Ohjeen antaminen ei riitä, jos työnantaja tietää tai hänen olisi pitänyt tietää, ettei ohjetta noudateta. Valvonta on osa velvollisuutta.

Laki edellyttää myös, että työnantaja ottaa huomioon työntekijän henkilökohtaiset edellytykset: kokemuksen, ammattitaidon, iän ja terveydentilan. Nuori tai kokematon työntekijä tarvitsee tarkempaa perehdytystä ja valvontaa samaan työhön.

Työntekijän on noudatettava annettuja ohjeita, käytettävä annettuja henkilönsuojaimia (TTL 20 §) ja ilmoitettava havaitsemistaan vioista ja puutteista työnantajalle ja työsuojeluvaltuutetulle (TTL 19 §). Ilmoitusvelvollisuus on nimenomainen: puutteen huomaaminen ja vaikeneminen on lain vastaista.

Työntekijällä on myös oikeus pidättäytyä työstä, josta aiheutuu vakavaa vaaraa hänen omalle tai muiden hengelle tai terveydelle (TTL 23 §). Pidättäytymisestä on ilmoitettava työnantajalle heti, ja se saa jatkua vain niin kauan kuin työnantaja ei ole poistanut vaaraa. Pidättäytyminen ei ole työstä kieltäytymistä eikä siitä saa aiheutua työntekijälle haittaa.

Työntekijä ei voi omalla suostumuksellaan pätevästi luopua turvallisuudesta. Esimerkiksi ”sovittiin että tehdään ilman valjaita, koska se on nopeampaa” ei poista työnantajan vastuuta eikä työntekijän velvollisuutta.

Esihenkilö vastaa omalla toimialueellaan siitä, että työt suunnitellaan turvallisiksi ja että ohjeita noudatetaan. Vastuu määräytyy tosiasiallisen toimivallan ja tiedon mukaan: mitä enemmän valtaa päättää työtavoista ja resursseista, sitä laajempi vastuu. Työturvallisuusrikos (rikoslaki 47 luku) voi kohdistua sekä yrityksen johtoon että työnjohtoon, ja yritykselle voidaan tuomita yhteisösakko.

Yhteisellä työpaikalla (esim. rakennustyömaa, VNa 205/2009) päätoteuttaja vastaa työmaan yleisestä turvallisuudesta, kulunvalvonnasta, perehdytyksestä työmaaseen, yhteensovittamisesta ja siitä, että jokaisella työmaalla työskentelevällä on kuvallinen ja yksilöivä tunniste. Jokainen työnantaja vastaa silti aina omien työntekijöidensä turvallisuudesta, työvälineistä ja perehdytyksestä.

Tilaajavastuulaki (1233/2006) velvoittaa tilaajan selvittämään sopimuskumppanin verotus-, eläkevakuutus- ja työterveyshuoltotiedot ennen sopimuksen tekoa. Käytännössä tilaaja pyytää yhä useammin myös riskiarvion, perehdytyskäytännön ja turvallisuussuunnitelman — puutteelliset paperit karsivat urakkakilpailussa.

Työturvallisuuslaki edellyttää käytännössä neljää perusasiakirjaa: työn vaarojen selvittäminen ja arviointi (10 §), työsuojelun toimintaohjelma (9 §), perehdytyksen dokumentointi (14 §) ja työterveyshuollon järjestäminen. Näiden lisäksi tulevat toimialakohtaiset suunnitelmat, kuten rakennustyön turvallisuussuunnitelma, kemikaaliluettelo, tulityösuunnitelma ja nostosuunnitelmat.

Asiakirjat on pidettävä ajan tasalla. Vanhentunut riskiarvio on tarkastuksessa lähes yhtä paha kuin puuttuva: se osoittaa, ettei arviointia ole liitetty todelliseen toimintaan. Nyrkkisääntö on vuosittainen päivitys sekä aina, kun työtavat, laitteet, henkilöstö tai kohde muuttuvat olennaisesti.

Työsuojeluviranomaisen tarkastus alkaa useimmiten ilmoituksella muutamaa päivää aiemmin, mutta rakennustyömaalla tarkastaja voi tulla myös ilman ennakkoilmoitusta. Tarkastus etenee tyypillisesti samassa järjestyksessä: alkukeskustelu vastuuhenkilön kanssa, asiakirjojen läpikäynti, kierros työkohteessa ja lopuksi yhteenveto havainnoista. Tarkastuskertomus lähetetään jälkikäteen, ja siinä annetut toimintaohjeet tai kehotukset ovat määräaikaan sidottuja.

Ensimmäisenä pyydetään lähes poikkeuksetta kirjallinen vaarojen arviointi ja perehdytyskirjaukset. Jos näitä ei löydy heti, tarkastus kääntyy nopeasti puutteiden etsimiseen. Jos ne löytyvät ajantasaisina ja työmaan todellisuutta vastaavina, keskustelu siirtyy kehittämiseen. Sama koskee tilaajan tekemää auditointia: hyvin järjestetty aineisto kertoo, että turvallisuutta johdetaan eikä vain dokumentoida.

Käytännön vinkki: pidä aineisto yhdessä paikassa ja sellaisessa muodossa, jonka saat auki puhelimella työmaalla. Tarkastustilanteessa se, että joudut soittamaan toimistolle ja pyytämään jonkun etsimään tiedostoa, on itsessään signaali puutteellisesta hallinnasta.

Vastuukysymyksissä toistuu muutama väärinkäsitys, jotka johtavat säännöllisesti huomautuksiin ja pahimmillaan rikosvastuuseen. Ne kannattaa käydä läpi koko työnjohdon kanssa, koska ne ohjaavat päivittäisiä päätöksiä enemmän kuin lakiteksti.

”Meitä on niin vähän, ettei tätä tarvitse kirjata.” Työturvallisuuslaki ei tunne alarajaa yrityksen koolle vaarojen arvioinnissa. Yhdenkin työntekijän yritys arvioi vaarat kirjallisesti. Vain toimintaohjelman laajuus ja muoto saavat olla kevyempiä pienessä yrityksessä.

”Kokenut tekijä tietää itse, miten työ tehdään turvallisesti.” Kokemus ei poista perehdytysvelvollisuutta kohteeseen, laitteeseen tai työtapaan. Perehdytys mitoitetaan kokemuksen mukaan, mutta sitä ei jätetä pois. ”Aliurakoitsija vastaa omistaan, joten meitä se ei koske.” Päätoteuttajan yhteensovittamisvelvollisuus säilyy aina, ja tilaaja vastaa siitä, ketä työmaalle valitaan.

”Sovimme työntekijän kanssa toisin.” Turvallisuudesta ei voi pätevästi sopia alaspäin. Vaikka työntekijä itse ehdottaisi nopeampaa mutta vaarallisempaa tapaa, hyväksyntä on työnantajan laiminlyönti.

Vastuu konkretisoituu arjen pienissä valinnoissa: mitä kysyt työn alkaessa, mihin puutut kierroksella ja mitä kirjaat. Alla oleva lista on tarkoitettu käytäväksi läpi jokaisen uuden työvaiheen tai kohteen alussa.

Kirjaaminen on tässä olennaista kahdesta syystä. Ensinnäkin se osoittaa jälkikäteen, että asia on hoidettu. Toiseksi se pakottaa käymään asian läpi ääneen — puhumaton perehdytys unohtuu, kirjattu ei.